Tyynelän Jente´s Ma Chasseresse"HALLA"

Halla on meidän ensimmäisen barbetin Lakun ensimmäisestä ja ainoasta pentueesta. Halla on sosiaalinen ja avoin neiti, joka suhtautuu vieraisiin ystävällisesti, mutta ei niin suurella rakkaudella kuin Laku. Halla on erittäin kiintynyt emäntäänsä ja tykkää olla kaikessa touhussa mukana. Hallan hermot ovat kunnossa ja uudet tilanteet eivät neitiä pelota. Eniten Halla viihtyy emännän ja isännän kanssa metsällä. Erityisesti sorsat ja metsäkanalinnut kiinnostavat. Uiminen on rakkainta puuhaa ja vedestä ei malttaisi tulla pois. Laukauksesta Halla on niin innoissaan, ettei meinaa turkissaan pysyä vaan tuijottelee innoissaan puita, että minne se saalis tippui :). Halla suoritti spanieleiden taipumuskokeen vuoden ikäisenä ja saavutti Suomen muotovalion tittelin iässä 2 vuotta ja 5 päivää. Myös metsästyskoirien jäljestämiskokeessa on pyörähdetty, mutta riistan hajut ovat vieneet voiton jäljestä. Halla suoritti SPME vesityökokeen hyväksytysti kesällä 2018. Halla on käynyt myös spanieleiden vesilintukokeessa (SPME-V) ja saanut tuloksen AVO 3. Hallan erityisosaamiseen kuuluu röhkiminen, erityisesti uidessa ja silloin, kun ollaan lähdössä ulos ja laitetaan pantaa kaulaan :D Mainittakoon vielä, että uskollisempaa koiraa kuin Halla on, en ole tavannut. Halla tottelee erittäin hyvin ja seuraa emäntää joka paikkaan.

Halla nautiskelee nykyisin ansaituista eläkepäivistä :) / Retired :)

SYNT. 8.4.2013 

 TITTELIT: FI MVA 

 SIRE: KARVA´SAN PANICULATUS 

 DAM: KAJS VITA BJÖRNENS KIARA 

 KASVATTAJA: TYYNELÄN JENTE´S, RAUTUSJÄRVI 

 MyDogDNA profiili, ei löydöksiä

 Kokeet: SPA1, SPME vesityö, SPME-V AVO 3